Sun rasittava huominen on lapsesi tulevaisuus

Sun rasittava huominen on lapsesi tulevaisuus

Mietinpä tässä perjantain ratoksi tulevaisuudenkuvia. Seurailen Helsingin mielenilmausta livestriimillä, tuhansia ihmisiä on lähtenyt keskelle lumista perjantai-iltaa.

Tiedättekö sen sanonnan, että sun rasittava arki on lapsesi lapsuus? Yhtälailla huominen, jonka me tänä päivänä luomme on lapsiemme tulevaisuus. Meidän teot vaikuttavat vielä pitkälle siihen, millaisessa maailmassa jälkeläisemme elävät.

Nämä kaikki vallalla olevat sulkutoimet, olkoonkin nyt tältä erää loppumassa, ovat jättäneet jälkeensä työttömyyttä, pahaa oloa, yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia. Kaikkea sellaista, jota ei olisi hyvinvointivaltiossa näissä mittakaavoin koskaan voinut kuvitella olevan. Niillä on suojattu heikompia, ymmärrän sen, mutta samalla on aiheutettu todella paljon tuhoa ja tuskaa. Kirsikkana kakussa pakkotoimet, joita sote-ala on saanut osakseen.

Eikö nykyaikainen yhteiskuntajärjestelmä perustu vapaaehtoisuuteen? Siihen että jokainen voi itse päättää ilman valvovan silmän läsnäoloa. Mitä vapaudelle ja itsemääräämisoikeudelle on tapahtunut? Ihanko oikeasti ihmiset uskovat, että pakkotoimet loppuvat tähän. Kun vallalle on kerran antanut pikkusormen, ei se siihen tyydy. Seuraavaksi tulee toinen pakkotoimi, ja kolmas. Orwellin dystopiasta tulee totta.

No nyt varmasti mietit, ettei tuollainen ole mahdollista Suomessa. Rakkaassa kotimaassamme, isiemme puolustamassa. Mistä sinä sitä tiedät, enkä minäkään. Kunhan vain pohdiskelen. Mutta sitä ei kai kukaan voi kiistää ettemme olisi matkalla kohti pakon sanelemaa tulevaa. On vain ajan kysymys kun passi, tai joku vastaava, on taas lippu vapauteen.

Oletko miettinyt, mitä tarkoittaa, että passi halutaan itsenäiseksi rajoitustoimeksi myös silloin, kun rajoituksia ei ole voimassa? Tiesithän varmaan, että sellaista valmistellaan?

Se on hyväksyttyä syrjintää. Se jakaa ihmiset kahteen leiriin vapaaehtoisuuteen perustuvan asian edessä. Millä tavoin se eroaa tilanteesta, että joku pukeutuu erilaiseen hameeseen, on eri kokoinen tai värinen? Se myös kerää dataa, ensi yhdestä asiasta, myöhemmin ehkä jostain muusta. En ymmärrä miten niin moni hyväksyy tämän mukisematta.

No, nämä oli tällaisia maalailuja. Tämä on meille huominen mutta lapsillemme koko tulevaisuus. Ja tämä synkkä mahdollisuus on valtaosalle ihan ok. Pitäisiköhän tehdä jotain? Terkut Helsinkiin.

*Lisäys: tätä kirjottaessa mielenilmaus on sujunut rauhallisesti. En missään nimessä kannata huligointia enkä vandalismia. Tukeni on ihmisille, jotka rauhanomaisesti osoittavat mieltään kohti vapaampaa tulevaa.

4
Back to Top