Kuoppia opinpolulla

Kuoppia opinpolulla

Tuumasin kevättalvella, että aion suorittaa muutamat kurssit seuraavan kolmen kuukauden aikana vaikka päälläni seisoen. Työn ohella voisi ottaa vähän kevyemmin mutta ajattelin, että kesällä olisi aikaa hölläillä.

Sitten tuli persiilleen mennyt intensiiviviikko eikä ohjelmointikurssitkaan sujuneen ihan niin nopsaan kuin olin maalaillut. Diplomityötäkään en virallisesti pääse aloittamaan ennen kuin matikka on ruksitty rekisteriin.

Nyt sitten on kesälle varattuna matikkaa ja koodausta. Tunnen itseni jakomieliseksi. Haluaisin lomaa opinnoista mutta silti ilmoittauduin kursseille. Kukaan ei tietääkseni pakottanut.

Olen töissä tottunut siihen, että asiat hoituu. Osaan työni ja saan hyvää palautetta. Työ haastaa hyvällä tavalla, työn imuun on helppo päästä. Osa tehtävistä on pässin lihaa, joitain pitää pohdiskella mutta ratkaisut ovat löytyneet.

Toista on opintojen kanssa ja ajoittain valtava epäusko on vallannut mun mielen. Matikka haastaa toden teolla, miten ihmeessä olen koskaan voinut kirjoittaa siitä ihan ok arvosanan? Sen lisäksi Python leikittelee mun kanssa, en vaan saa koodia toimimaan niinkuin pitäisi. Kurssiharjoitukset on mun aivoille järjettömän vaikeita, en mitenkään ymmärrä miten kukaan voi selvitä ilmoitetulla tuntimäärällä. Ja nämä kuopat opinpolulla on mielelle melko raskaat. Välillä on ollut hanskat lähellä lentää, sitten olen muistanut ettei kuulu tapoihin ihan pienestä luovuttaa. Mutta rehellisyyden nimissä, koville on ottanut.

Uuden oppiminen ei aina suju kuin tanssi. Se ottaa aikaa ja joskus hermojakin. Mutta luotan siihen, ettei mikään mene hukkaan. Jossain vaiheessa asiat loksahtavat paikoilleen ja on aika palkintojen jaon.

4
Back to Top